| TREENIPÄIVÄKIRJA | 2008 | sivu6 |
| sivu5 | ||
| sivu4 | ||
| sivu 3 | ||
| . | sivu 1 | |
| 18.10. | ||
|
Lauantaiaamu, lähdin Dooriksen ja Kiistan kanssa hallille. Siellä olikin täys
tohina, kun kahdella kentällä pyöri Janitan ja Jaakon parson koulutukset.
Onneksi oli yksi kenttä vapaana. Dooriksen kanssa tehtiin kontakteja taas.
Kiistan kanssa meni uskomattoman hyvin, vaikka porukkaa olikin valtavasti ja
ääni oli kova. Säilytti kontaktin minuun tosi hienosti. Tehtiin ohjauksia
ilman esteitä, sitten liitin lähetyksen mukaan ja nopealta esteen kierrolta
takaisin käteen. Mahtavaa miten nopeita käännöksiä saatiin tehdyksi. Puomia tehtiin kahva valjailla ja nameilla, alhaalla koske käskyllä pysähdyksiä. Vähän takapuoli tuppaa vauhdissa tipahtamaan puomilta, joten siivekkeet taas avuksi. Sain tutun parsonistin auttamaan keinun kanssa, niin mentiin sekin vielä pariin kertaan. Olikin vasta toinen kerta, kun keinua otettiin. Ei Kiista siitä mitään välittänyt. Lopuksi vielä seuruuta vapaana ja paljon vasemmalle käännöksiä. Maahan meno sivulla pysyen on vaikeaa, joten siihen tarvitsen edelleen nami kättä avuksi. Seuruussa alkaa pikku hiljaa pylly tulemaan mukaan vasemmalle käännyttäessä. Ilman namia tosin seilaa pikkuisen pois oikealta paikalta välillä. Treeniä lisää ! |
||
| 15.10. | ||
|
Aamutreenit Kaisan kanssa. Kaikkein vaikeinta ja haastavinta näissä
keskiviikon aamutreeneissä on pitää Kiista erossa Kaisasta :D hän on vaan
niin vastustamaton Kiistan mielestä. Tällä kertaa oli muutenkin ihan hepuli
vaihde päällä. Hassu koira sai hirveitä "pers hepuleita" hallissa.
Tuskin malttaa lähteä pissalle välillä, kun on niin kiire takaisin. Parempi
näin, kuin se että saisi houkutella agility esteille. Verkkokeppejä tehtiin taas ja nyt Kiista karkasi muutamia kertoja lähdöstä Kaisan luokse. Pujottelut menivät melkoista vauhtia. Kerran taisi tulla verkon ali ja kerran yli kesken pujottelun. Hakee hyvin alun molemmista suunnista. Puomia tehtiin taas samoin kuin eilen. Nyt vauhtia oli niin, ettei ehtinyt nappaamaan kaikkia nameja matkalta edes. Minä kiinni kahvassa. Pelkkiä alastuloja tein vielä siivekkeiden tukemana, kun pylly tahtoi lentää sivusta alas. Näin menikin monta toistoa hyvin. Kaareva putki ja kaksi hyppyä ympyrä linjalla meni hienosti, kun maltoin olla putken ulostulolla ja liikkua Kiistan mukana esteelle. Toiselle hypylle ajautuikin aivan itsestään, eikä putkeen menossa ollut vaikeuksia. Mitä nyt karkasi taas Kaisalle pari kertaa. Nyt mun pitäisi saada itsestäni yhtä vastustamaton kuin Kaisa on....ehdotuksia :o)) |
||
| 14.10. | ||
|
Piti lähteä hallille treenaan kontakteja Dooriksen kanssa, kun roiskaisi
kisoissa sekä A:n että puomin alastulot. Muuten olisi ollut nollarata. Kiistan kanssa tehtiin verkkokeppejä ja nyt toisella kerralla haki jo itsenäisesti kepeille. Pujottelu sai lisää vauhtia, mutta palkkasin vielä puolessa välissä sitä. Putkea tehtiin ensin vaan lujaa ja hauskaa oli. Laitoin sitten putken jälkeen kaksi estettä linjalle, rimat aivan alhaalla. Tämänkin tehtävän meni innolla ja lujaa. Patukkaan kävi myös kiinni melko kovalla otteella. Patukkaan tarraaminen innostaa aluksi tosi paljon, mutta siihen ei intoa riitä vielä koko treenin ajaksi. Ahneena koirana haluaa niitä nameja enemmän. Puomia otettiin kahvavaljaat päällä. Pidän nyt kiinni Kiistasta koko puomin matkan, vaikka meneekin sitä ihan innolla. Nameja saa myös ketjuna pitkin matkaa. Alastulokontaktille ei nyt kiireessään taas malttaisi pysähtyä millään. Sitä pitää ottaa paljon ja enemmän. Seuruuta otettiin ulkokentällä. Käännöksiä vasemmalle, pysähdyksiä ja maahan menoja. Paikallaan oloja pystyy jo tekemään lyhyitä aikoja ja kestää myös sen että liikuttelen jalkojani. Toisinaan saattaa loikata ylös ja vaihtaa vähän paikkaa, jonka korjaan takaisin. Maltti olisi valttia :o) |
||
| 9.10. | ||
|
Oltiin Rymättylässä katsomassa lampaita. Siitä onkin pitkä aika, kun Kiista
on viimeksi ollut paimennustreeneissä. Heili tuli mukaan näyttämään mallia.
Alkuun Kiista ei juurikaan kiinnittänyt huomiota lampaisiin, seurasi vaan
Heiliä ja söi lampaan papanoita. Ensin siirrettiin lauma laitumelta
pyöröaitaukseen ja siellä maistui ainoastaan ne papanat. Syrjäsilmällä
katseli Heiliä ja meitä. Tuli toki perässä, kun siirreltiin lampaita.
Pyöröaitauksesta kuljetettiin lampaat isolle laitumelle vähän kauemmaksi.
Siellä Kiista alkoi Heiliä seurattuaan kiertelemään lampaita ja teki
selkeää kokoamiskaarta. Lopulta irtaantui Heilin perässä kauas lauman taakse
ja jopa teki lampaiden kulkusuuntaa korjaavan liikkeen vaihtamalla takaa
vasemmalta taakse oikealle. Hienoa, tähän olikin hyvä lopettaa. Löytyihän
sieltä pientä syttymistä :o) Sisällä opeteltiin noutokapulan alkeita. Toistoja koskettelusta kolme noin 10 sarjoissa. Tämän jälkeen vielä mentiin kentälle ja Kaisa neuvoi miten opetellaan ruutuun menoa, tai siis niiden alkeita. Siitä se sitten lähtee pikku pikku askelin. Motivaatio tästä tyypistä ei todellakaan lopu. Vatsa meni sitten löysälle. Eilen agitreeneissä taisi upota kymmenen verilettua ja tänäänkin melkein saman verran. (keitän ne kielet tänään). |
||
| 8.10. | ||
|
Ensimmäistä kertaa ATT:n uudessa upeassa agility hallissa. Kaisalla mukana
Heili ja Liina. Alli on vielä juoksussa. Olihan Wingokin mukana...se suuri
idolimme. Kiistan kanssa otettiin putkea ja puomia Kaisan avustuksella, kun Kiista päätti kentällä viikko sitten, että hyppään keskeltä puomia alas. No nyt tehdään taas nami nauhoituksena puomia. Hyvin meni ja lopuksi olisi itse halunnut vielä mennä uudelleenkin. Hyvä, siihen on aina hyvä päättää yksittäinen harjoitus. Hallilla oli uudet kepit, joissa verkotus. Niitä sitten treenattiinkin useampaan kertaan ja Kiista tajusi homman tosi nopeasti. Pujotteli melko itsenäisesti Kaisan namikäteen. Minä kuljin vieressä ja palkkailin kuitenkin, ensin jokaisesta kierrosta, sitten joka toisesta ja lopuksi ei tarvinnut kuin lopussa palkkansa. Rengastakin otettiin aivan matalana ja viestillä. Molemmilta puolilta tuli palkkaa ja lähetys takaisin. Hauskaa, lopuksi kävi tekemässä vielä itsekseenkin renkaan kertaalleen. Paljon oivalluksia pienelle koiralle. |
||
| * | ||
| Meidän netti yhteys oli poikki viikon ja nämä kirjoitukset tulivat ihan korvan takaa. Kohta saan uuden kameran ja alan kuvailemaan paljon. Yritän ottaa myös treeneistä kuvia. | ||
| 5.10. | ||
|
Hakutreenit Vantossa. Meitä oli niin paljon, että jakauduimme
kahteen ryhmään. Aikuiset ja pennut eri puolille tietä. Pentuja oli kolme,
Kiista, Kami ja hoffi Mango. Kaisan ohjeiden mukaan tehtiin pistot. Ensimmäisen näytön menin hihnassa mukana ja sinne mentiinkin lujaa, meinas mamma vallan kaatua ryteikköön. Palattiin hihnassa keski linjalle ja siitä vapaana lähetys uudelleen. Menikin jo aivan täysillä. Seuraavat kolme otettiin haamuina ja melko helppoja, ettei tule uskon puute pennulle. Kaikki haut sujuivat loistavasti. Hyvä Kiista ! Pennut saivat leikkiä lopuksi, tai siis Kami ja Mango painivat, Kiista kiersi ja paimensi porukkaa :D Kotimatkalla poikettiin Parmaharjulle Taku veljen ja idoli Milon kanssa lenkille. Lenkistä tulikin melko pitkä, kun eksyttiin loppu matkasta. Hauskaa oli ainakin koirilla. Ihmisten ääniä kuului jossain kohtaa ja en luottanut Kiistaan, että pysyisi, vaan otin hetkeksi hihnaan ja siinä luopumista äänistä. Yli neljän tunnin sunnuntai aktiviteetti väsytti tytön niin, ettei herännyt aamullakaan kovin aikaisin. Metsälenkeillä käydään useasti myös Onnin ja Virpin kanssa. Onni on mun kasvattini ja niillä on Kiistan kanssa aivan yltiö hauskaa aina. |
||
| 3.10. | ||
| Kiista on nyt ilmoitettu ekaan näyttelyynsä. Debytoidaan Turun pentunäyttelyssä 2.11. ja omistaja toivoo, ettei pieni kelppari innostu suutelemaan tuomaria. Hyvä ystäväni Tampereelta tuli kasvattini kanssa trimmiin ja kovasti oli hauskaa leikkiä. Meidän koko lauma intoutui mukaan pihalla juoksenteluun. Trimmauksen jälkeen menimme ATT:n kentälle ottamaan vähän treeniä. Nyt meni Kiistan kanssa niin, kuin toivoinkin. Kulmahampaan irrottua tarttuu patukkaankin taas innolla. Revitin ja lähetin siivekkeen kiertoon ja takaisin kiinni patukkaan. Nyt oli into kohdallaan. Kontaktikin meni taas ihan OK, mutta kyllä niitä toistoja tarvitaan. Seuraavat treenit on tästä eteenpäin uudessa hallissa... jeeee ! | ||
| 30.9. Maija ja Kami tulivat meille ja treenattiin vähän agilityä. Aluksi leikkivät suurimman energiansa ja omistajat hörppivät kahvia. Kami meni tosi hienosti hypyt matalilla rimoilla ja kontaktitkin sujuivat mallikkaasti. Kiistan kanssa oli taas alkukankeutta, eikä se meinannut lähteä, vaan kiersi mun takaa esteen taakse. Tämä on sen rituaali, mistä mä aina häkellyn. (apua auttakaa törppöä ohjaamaan paimenta). Kyllä mä sitten sain lähetykset sujumaan pariin kertaan molempiin suuntiin. Kontaktillakin Kiista oli kuin ei ikinä oltais tehty mitään, juoksi vaan läpi, tai ei tullut ollenkaan esteelle. No, remmi kuljetusta ja johan alkoi muistua mieleen asiat. Kami on kiva boyfriend :o) | ||
| 28.9. Hakutreenit Isosuolla. Tällä kertaa Kiistalla iski uskon puute. Lähti ensimmäiseen etsintään hyvin, mutta tuli pätkän mentyään takaisin. Lähetin uudelleen ja taas palasi. Pyysin piilossa olijaa tulemaan niin, että Kiista näkee ja lähetin. Menikin lujaa ja söi herkkunsa innolla sormia säälimättä. Muutama haku tehtiin hajulla ja vein Kiistaa liinassa niin pitkälle, että sai varmasti hajun. Lähetin ja meni hyvin, mutta oltiinkin jo tosi lähellä piiloa. Pitää helpottaa tehtäviä, ettei tyttö lannistu. Lopuksi Kiista sai leikkiä hoffi pennun kanssa, joka oli kylläkin kolme kertaa Kiistan kokoinen ja aluksi vähän pelottavan musta. | ||
|
24.9. Kaisan kanssa kentällä. Tehtiin siivekkeiden kiertoja ja nyt ne
onnistuivat tosi hyvin. Kiista meni sata lasissa ja tietysti kolautti jalkansa
siivekkeeseen. Piti oikeaa etustaan ylhäällä vähän aikaa. Hetkeksi
syrjään ja rauhallista kävelyä. Vertyi nopeasti. Lopuksi vielä putkeen
menoja ja haki sinnekin vauhdilla ja vähän kauempaakin jo. Puomia ollaan menty
muutamia kertoja ihan itsenäisesti, mutta olen vielä varovainen, ettei pääse
putoamaan sieltä, tai hyppäämään väärästä kohtaa. Homma pitää sujua
ilolla ja epäröimättä. Matalalla kontaktilla tekee ylösnousun ja tipahtaa
maahan alastulossa "koske" käskyllä. (välillä vielä hiukan liian
aikaisin, heti mun käskystäni) Nyt Kiista saa (?) olla rauhassa muutamia päiviä. (helppoa) Onko kelpiessä jossain kohtaa jarrupoljin ? Viikon sisällä kolmas kerta, kun tää älyn jättiläinen vetää 100 lasissa päin jotakin. Kiistan sooloura ooppera laulajana jatkuu. Tuossa se säestää itseään lateksipallonsa kanssa. Karita Mattilakin olis kateellinen. Seuruuta, paikoillaan oloa ja tänne kutsulla eteen tuloa treenaillaan 5+5+5 toistoilla. Nakkaa nenänsä jo mukavan lujaa haaroihin eteen tullessaan :D tosin monesti tulee niin lujaa, että lentää melkein selälleen. Toisinaan taas ajautuu hulluun asentoon, etujalat mun reisillä ja takajalat mun jalkojen päällä. Tämä on niin kivaa. ...ja meillä kaikilla oli nii'in mukaaavaaa, oi jospa oisit saanu olla mukaanaaaaa \o/ |
||
| Kiista 5kk n.42cm ja 9,7kg (paino sama kuin 2vk sitten) | ||
| 22.9. Kiista sai uuden vinku pallon. Se on lateksia ja vinkuu viiveellä, kun sen painaa lyttyyn. Kiista vinguttelee sitä ihan intona ja alkoi laulaa vingun palautuessa kuin oopperalaulaja. Harvalla on tällaista konserttia kotonaan, vielä aivan ilmaiseksi :D Uusi ammatti taas, kun tuo serpentiinin tekokin on loppunut. | ||
|
21.9. Hakutreeneissä pitkästä aikaa Rymättylässä. Ensin ei
meinannut muistua millään mieleen, mikä tämä juttu olikaan. Helpon haamun
löydettyään homma oli taas ihan hanskassa. Viimeinen pisto tehtiin metsään
ja Kiista haki intensiivisesti, vaikkei ihan suoraan löytänytkään
maalimiestä. Nyt pidetään muutaman päivän lepoa. Kiista on ilmeisesti törmännyt puuhun, tai johonkin, koska ei liiku aivan puhtaasti edestä. Saattaa tietysti olla kasvustakin johtuvaa. Toivottavasti menee pian ohi. |
||
|
20.9. Kirkkonummella oli Kaisan luento elekielestä ja
käyttäytymisestä. Kiista, Ulpu, Heili ja Sisko olivat mukana
harjoituskappaleina. Luento oli mielenkiintoinen. Lopuksi oppilaat
harjoittelivat ryhmissä koiran lähestymistä ja koskettelua positiivisin
vahvistein. Kuvittelin ettei Kiistan kanssa kylläkään onnistu, se kun rakastaa niin kovasti ja hyppää ihmisten syliin mielellään pusuttelemaan. No, onnistuihan se ja yksi oppilaista oli pyörätuolissa, eikä sekään ihmetyttänyt Kiistaa yhtään, vaan hän sai pitää ja lähestyä Kiistaa ilman minkään laista ihmetystä. Mahtavaa ! Lotta vielä ihasteli Kiistan remmikäyttäytymistä, sehän ei vedä yhtään. Monet koirat, jotka "eivät vedä yhtään" liikuttavat kuitenkin tuolia ja pyöristä on pidettävä kiinni. Nyt ei tarvinnut. Matka oli muutenkin hyvää treeniä tulevien kisareissujen suhteen. Kiista matkusti Heilin kanssa ja viereisessä häkissä Ulpu ja Sisko. |
||
| 19.9. Kiista mukana russelien näyttelytreeneissä. Seisominen alkaa jo sujua, eikä aina tarvitse tarjota maahan menoa ja istumista enää. Kehä oli aivan liian pieni tuollaiselle isommalle koiralle, jonka kanssa näköjään joudun oikeasti juoksemaan melko lujaa. Kiistan ravi on hyvin pitkää ja matkaa voittavaa. Kopeloinneista ei välittänyt mitään. Ei perääntynyt, eikä hypännyt tuomarin syliinkään, vaan seisoi kauniisti paikoillaan. | ||
|
18.9. Sonjan, Milon ja Takun kanssa kentällä. Sain ohjata Miloa, eikä edes
mennyt ihan metsään. Jotain tuon suuntaista sitten Kiistastakin. :D Sonja näytti myös miten he ovat treenanneet Takun kanssa siivekkeiden kiertoja edestä ja takaa. Tein samoja Kiistan kanssa, mutta eikös vaan ne mun räpylät ajaudu välillä minne sattuu. Hyvä, että joku aina silloin tällöin on huomauttelemassa niistä. Nyt vaan treenataan nopeaa lähelle tuloa ja siitä siivekkeen kiertoa. |
||
| 17.9. olin Kaisan kanssa kentällä jo heti aamusta. Otettiin lähetyksiä esteen yli ja nopea käännös takaisin mun luokse. Tehtiin ympyrän muotoista kuviota, jossa yksi hyppy ja kaareva putki. Kiista meni lähettämällä hienosti. Nämä treenit vaativat sen avustajan vielä toistaiseksi. Kivoja ahaa elämyksiä ohjaajalle :o) | ||
| 13.9. olin Jaakon treenissä laina russeli Murun kanssa ja Kiista oli mukana. Heidän hallillaan (joka on ATT:n entinen) on kivat uudet pentuesteet. Otin Kiistan kanssa kontakteja ja putkea. Kontaktit on melko hyvät, Kiista menee maahan alastulolle "koske" käskyllä. Ylösmenolla pidän vielä namia. Muut koirat ja ihmiset eivät taaskaan häirinneet keskittymiskykyä. | ||
| 12.9. Pitkällä metsälenkillä taas. Tällä kertaa saimme mun kasvatti Onnin ja Virpin mukaan. Onnilla ja Kiistalla on aivan järjettömän hauskaa aina. Taas menivät nappi laudassa pitkin metsikköä. Yksi sienestäjä mies tuli korinsa kanssa vastaan, koirat ohittivat kauniisti, eikä kukaan yllättäen hypännyt edes vasten jalkoja ja sotkenut miehen vaatteita. Saimme hyvää palautetta kauniisti käyttäytyvistä koiristamme. | ||
|
9.9. Pentukurssi kauheassa sateessa Rymättylässä. Ei haitannut yhtään
menoa. Kaisa oli tehnyt meille tehtäväradan. Portista sisään, siinä
ohitettiin aina toinen koira. Tötsien välistä pujottelua löysällä
taluttimella. Alkoi perusasennosta. Pujottelun päässä koira maahan ja
takaisin pujottelu. Kiista teki hienosti. Ei olisi tarvinnut seurata, mutta
Kiista kyllä pysyi sivulla koko ajan. Sitten ruutuun, missä keskellä kupissa verilettu. Löysällä hihnalla piti kiertää kuppi. Kiista ei edes vilkaissut kuppia. Sitten koira perusasentoon paikalle ja piti kerätä maasta 4 apilanlehteä. (haastavaa ilman silmälaseja :D ) lehdet annettiin Kaisalle ilman, että koira liikkui. Sitten luvalla sai mennä tutustumaan. Hienosti meni. (haastavaa Kiistalle, kun Kaisa on niin ihana) Viimeisenä paikallaan olo ihan lyhyellä matkalla. No se ei todellakaan sujunut kovin hyvin, koska ei olla treenattu. Sain kuitenkin Kiistan odottamaan ja pystyin ottamaan pari askelta taaksepäin. Luvalla luokse kutsu. Kaisa pisteytti tämän radan ja saatiin täydet (3p.) kaikista muista, paitsi paikallaan olosta 1p. Nyt alkaa tuon unohdetun paikallaan olon treenaus :o) Sitten tehtiin pöydälle nostettua puomin kontaktia, meni melkein niin kuin ollaan harjoiteltu, paitsi koske-käskyllä ei mennyt aivan maahan, vettä nurmikolla niin paljon, enkä edes vaatinut sitä. Lopuksi PK-hyppyä. Olen tehnyt sitä muutaman kerran Kiistan kanssa. Hyppää (yhden lankun) yli ja namin avulla jää seisomaan esteen taakse (mä olin laittanut istumaan, kun en enää muistanut aloluokan seisomista). Mä astuin esteen yli, nami Kiistan nenän edessä ja menin koiran sivulle, vapautus. Tehtiin myös palloa heittämällä. Kiista meni hypyn, muttei voinut koskea noutajalta haisevaan tennispalloon. |
||
| * | ||
|
8.9. Ihan pakko oli mennä kokeileen tota Tapsan neuvoa. Liioittelin eleitäni
ensin ja sain Kiistan hakeutumaan hienosti putkeen. Ehkä mä sittenkin vielä
opin ohjaamaan kelpoa agilityssä (tai ei mennä asioiden edelle). Otettiin
ensimmäisen kepin kiertoa lelun kanssa vetämällä ja innostamalla.
Kontaktiakin otettiin, kun puomi oli palasina. Laitoin yhden osan maahan ja
siinä ylösmenolle nami ja käsky "puomi". Alastulolla on alustalla
nami ja käskynä "koske". Menee alastulolle maahan ja lähtee siitä
käskyllä "tule". Toimii jo melko hyvin, saan seistä, eikä tarvitse
enää auttaa pysähtymisessä ollenkaan. Lopuksi vielä retuutettiin mun vanhaa sukkaani kovalla murinalla. |
||
| * | ||
| Kiista 4,5kk korkeutta 40cm ja painoa 9,7kg | ||
| * | ||
|
7.9. ATT:n kentällä talkoot. Menin Kiistan ja Dooriksen kanssa ajoissa
paikalle ja ehdin ottaa vähän treeniä molemmilla. Kiista teki putkea ja repi
lelua sillä tuloksella, että yksi kulmuri irtosi (huomasin kotona). Ei se
siitä millänsäkään ollut. Putkeen mentiin taas lujaa, mutta ajautui mun
taakse liian usein. Sain myöhemmin Tapsalta hyviä neuvoja ja pientä korjausta
mun ohjaamiseeni. Hän näki mun demosta jo ilman koiraa missä mättää.
Jätän koiran liikaa selän taakse. Otettiin myös seuruuta käännöksillä ja pysähdyksestä maahan. |
||
| * | ||
|
5.9. oli ATT:llä Taikaa Tassuissa epikset ja menin Kiistan kanssa ihan vaan
hengailemaan sinne vilinään. Otettiin seuruuta ja malttamistakin piti
treenata, kun kaikkia ihmisiä olis tarvinnu rakastaa niin kauheasti. Huomasin
ettei Kiista ole nähnyt juurikaan karvanaamaisia koiria, koska katsoi lagottoa
ja snautseria ihan ihmeissään. Otin verkka alueella putkea ja se menikin hienosti. Mukavaa huomata kuinka katkottoman kontaktin Kiista piti, vaikka aidan takana oli kisat meneillään ja varkka alueella monta koiraa ihmisineen. Putkeen meni lujaa vauhdilla, vaikka välillä ohjauksessa ajautuikin mun selän takaa väärälle puolelle. Teen jotakin väärin tässä asiassa. Putkesta ulos tullessaan kääntyi aina jyrkästi kohti mua ja tapitti silmiin, odottaen mitä seuraavaksi saa tehdä. Otin niitä sisään menoja sihinällä ja ympäripyörimisellä, siitä sitten putkeen. Jatketaan tätä ja koitan saada kauempaa ja kauempaa imemään itsenäisemmin sisään. Kotipihalla on pieni lasten leikkiputki, jonne juoksee russeleiden perässä ja yksinkin ihan innoissaan. |
||
| * | ||
| Nyt ollaan tehty kontakteja. Muistin jopa liittää ylösmenon, enkä treenaa pelkkää alastuloa. Meidän pikku-A on kotona ihan maassa. Välillä hyvin loivana. Saan kuitenkin Kiistan paremmin pysymään esteellä, kun pidän sen ihan maassa vielä. Kosketusalusta on iso hiirimatto. Kartiot oli alastulon molemmilla puolilla auttamassa suoraan tulemista. | ||
| * | ||
|
Olen jättänyt esteet pois "agility" treeneistä. Nyt Kiista tulee
kovalla vauhdilla minuun kiinni ja pyörii käden mukana molempiin suuntiin.
Olen ollut laiska kontaktitreenien kanssa, nyt pitää ottaa ne taas
mukaan. Viides pentukurssi olikin Naantalin keskustassa ja vetäjänä Tiia Luodelahti. Kulkeminen ryhmässä kaduilla ja puistoissa meni paremmin kuin hyvin mielestäni. Kiista osaa kulkea myös hyvin hitaasti ja ohittaa ihmiset ja koirat. Vähän buffaili ensin pervekkeilta haukkuville koirille, mutta luopui nopeasti. Seuraa - istu - seuraa - maahan sujui nopeasti. En ole ottanut maahan menoja vielä sivulla, joten autoin niissä kädellä, jotta asento pysyi oikeana. Tästä on hyvä jatkaa. |
||
| * | ||
|
Pentukurssit ovat sujuneet kiitettävästi. Treenaillaan kohtuullisesti, mutta
eletään myös hauskaa pennun elämää. Neljäs kurssikerta oli 26.8. ja
tehtiin kujajuoksua vapaana. Kiista ehti vilkaista Kamia ohi mennessään,
vaikka vauhti oli kova. Pitää kontaktin hyvin ja kulkee hihnassa edelleenkin
kauniisti. Seuraaminen pysyy jo melko hyvin kohdallaan. Istu-maahan-seiso sarjaa
ollaan treenailtu myös, sekä paikallaan oloa, tai paremminkin odottamista.
Hetki on niin lyhyt vielä, minkä malttaa pysyä. Palkkaus pitää olla nopeaa. Leikkimässä taas pellolla Ytyn, Takun ja Kamin kanssa. Kiista "paimentaa" kavereita. Muut painivat ja tämä tekee kaarta, huolehtii, ettei lauma hajoa :D |
||
| * | ||
|
Mä en merkkaile tänne mitään päivämääriä, tai koiran ikää viikkoina
enää. Kiista on nyt 4kk ja on kasvanut melkoisesti korkeutta. Kirahvivaihe
meneillään. Turkki on aivan käsittämättömän kiiltävä ja terveys
hyvä. Tänään olin Kiistan kanssa Liedon keskustassa. Mentiin alikulkutunneleista, ohitettiin polkupyöräilijöitä ja pyörätuolilla liikkuva pariskuntakin tuli vastaan. Hienosti piti kontaktin. Yksi koira tuli myös vastaan ja sitä tuskin vilkaistiinkaan. Suojatiet otettiin seuraten, muuten sai mennä edellä. Kiista ei ole missään vaiheessa vetänyt. Mä niin päätin opettaa sen olemaan vetämättä, mutta eipä tuota ole tarvinnut juurikaan muistutella asiasta. Kotipihalla otettiin kontaktitreeniä, nyt alustaa käyttäen. Muistin virkistykseksi ensin pelkkää alustaa käyttäen "koske" ja sitten vasta kontaktin reunan alle. Meidän pikku-A oli ihan maassa, ja esteen siivekkeet tukemassa suoria alastuloja. Kiista menee edelleenkin kontaktille maate, enkä yritäkään korjata sitä. Hyvä vaan niin. Lähetin siivekkeiden välistäkin alustalle ja sain parempia lähtöjä oikeaan suuntaan. Tein niin, että lähetin käskyllä "hop", heitin namin alustalle ja naksautin aina ennen, kuin Kiista ehti edes alustalle saakka. Tästä on tarkoitus jatkaa nopeita käännöksiä ja palkata siivekkeen kiertämisestä takaisin. (toivottavasti nämä mun omat systeemit eivät mene ihan metsään). |
||
| 4kk | ||
|
Lauantaina Parmaharjulla Kiista, Dooris, Darma ja Eevi. Hitaasti käveltiin mun
keuhkotautini vuoksi. Koirat ei kylläkään kävelleet hitaasti, eivät edes
kävelleet. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Nyt ei päästy hiihtomajan
rantaan, kun siellä oli joku huoltomies. Kiista otti uimaharkat tippumalla
lankulta valtaojaan. Onko pakko kaikkien yrittää vieretysten ylittää oja
sellaisia rimoja pitkin ? Oho ja molskista, vähän meni korvaan vettä, mutta
se ei menoa haitannut. Loppumatkasta kuultiin koirien haukuntaa ja otettiin russelit kiinni. Mukavaa taas huomata miten Kiista pysyy lähellä, eikä osoita minkään laista halua lähteä kohti haukuntaa. Parkkipaikalla otin vielä vähän seuraamista ja luoksetuloa. Hyvin toimii. |
||
| * | ||
| VUOKRATAAN HALVALLA LAPSITYÖVOIMAA ! Kiista on erinomaisen taitava silppuri. Ens vapuksi voitte tilata serpentiinin tekijän. Pinkasta sanomalehtiä tulee aivan käsittämättömän paljon silppua, johon pieni kelppari ihan hukkuu. | ||
| * | ||
| Toinen kerta pentukurssilla. Kärsivällisyyttä vaaditaan ohjaajalta, kuin myös nopeita refleksejä. Niidenkin pitäisi tulla oikeaan aikaan. Kamalan vaikeaa, siis ohjaajalle. Kiista heittää volttia, kun aloitetaan työnteko, on se niin kivaa. Treenaa siinä sitten hallitusti vaikka liikkeestä seisomaan. No, Kaisa pyynnöstäni näytti Kiistan kanssa ettei se olekaan mahdotonta. :D Nyt kotiläksynä opetellaan sitkeästi kaikkea kurssilla opittua. Nopeat istu-maahan-istu-maahan-jutut ei ole ollenkaan vaikeita koiralle, mun ajoituksissani sen sijaan on parantamisen varaa pikkasen. Toinen kotiläksy on tiivis eteentulo. Sitä me ollaankin jo treenailtu. Kiista tulee hyvin kiinni ja jalkojenväliin. | ||
| * | ||
|
Agiliitoa harjoitellaan pienin askelin. (mitäköhän sekin Kiistan kohdalla
tarkoittaa) ...no harjoitellaan suurin askelin, mutta vähän kerrallaan. Kotona
otetaan kontaktia ja Kiista menee hyvin maate alastulolle, vaikka en
varsinaisesti maahan ole siinä pyytänytkään. Siivekkeiden kierrot menee
aikaisempaa paremmin, kun en ole vaatinut ruokakupin kanssa enää liikoja.
Ensimmäisen keppivälin kiertoja toistellaan. Kujilla aloittaisin, mutta siihen
tarvitsee aluksi kaveria. Olin Kaisan ja Inkerin kanssa kentällä ekaa kertaa ottamassa treeniä. Kiista pysyi hyvin lähellä, vaikka aidan takana treenas ryhmä. Kaisan avustuksella otettiin neljän siivekkeen välistä menoa viestinä. Oli sairaaaaaan hauskaa :D jopa palkka unohtui välillä, kun tyttö kiisi lujaa. Putkeen menoa otettiin myös. Se oli alkuun epämiellyttävää, koska putken urissa oli vettä ja hiekkaa. Huu keöörs, vesihän on kivaa ! Rapa ja hiekka vaan lensi, kun toinen veti tuhatta ja sataa, lensi jopa korvaan saakka. Pikkasen aikaa piti mennä toinen korva notkolla. |
||
| * | ||
| Tajusin tänään miksi Kiista ei halua tulla mun läheltä ohi, kun teen siivekkeiden välistä menoja. Olen juuri samassa asennossa, kun vaadin sitä odottamaan ruokaansa ja nimenomaan kiellän tulemasta. Nyt uusi tekniikka ruokakupin antamiseen. Signaaliherkkä koira oppii helpolla ne mun mokaamat väärätkin asiat. | ||
| Tänään oltiin Maijan ja Kamin kanssa Parmaharjulla pitkällä lenkillä. Kami luuli Doorista kaljuksi lampaaksi ja ihmetteli kovasti miksi se on niin tyhmä, ettei pysy paikoillaan, vaan juoksee vaan kohti. :o) Hauskaa oli ja kovaa mentiin. Tipahti lampeen hiihtomajan laituriltakin. Oli niin liukkaat lankut, että liukui suoraan laiturin yli veteen. Oho...ja matka jatkui taas. Kiista oli poikkeuksellisen väsynyt tämän lenkin jälkeen. | ||
| 16vk | ||
|
Nyt on rokotukset kunnossa. Toisella kerralla Kiista ei enää niin ponnekkaasti
yrittänyt tukehduttaa ell kielellään. Pistosta se ei edes huomannut.
Klinikalla käyttäytyminen ihan yhtä rentoa, kuin kaikkialla muuallakin. Pentukurssi Kaisan luona on alkanut. Ensimmäisellä kerralla käytiin läpi katsekontaktia, sivulle tuloa, seuraamista ja leikkimistä lelun kanssa. Repiminen sujui hyvin, sain taputella kylkiin, eikä ote irronnut. Katsekontaktin piti äärimmäisen hyvin. Sivulle tuloa ja seuraamista harjoitellaan vielä uusin ohjein, jotta saan Kiistan minuun kiinni. Ohitus meni uskomattoman hyvin, nimittäin kohteena olivat linnun siipi ja RUOKAKUPPI ! Topakkuus muita koiria kohtaan on laimentunut paljon. Liekkö syynä lukuisat russelit, mitä Kiista näkee. Leikit sujuu kotonakin varsin mallikelpoisesti. Uskoo, kun vanhemmat koirat komentavat tosissaan. Painiseuraa saa päivittäin Dooriksesta ja Tovesta. |
||
| 14vk | ||
| Nyt on tullut kirjoiteltua harvakseltaan tänne. Kiistan kanssa treenataan pikkuisen joka päivä. Agility on sellaista siivekkeiden välistä menoa ja ohjaustreeniä lähinnä itselleni. Jestas että pieni kelpie meneekin sukkelaan :D kahdella esteellä kotipihassa tehdään. Ekan esteen jälkeen saattaa Kiista tehdä kunniakierroksen pihan ympäri TÄYSILLÄ. Hyvin kuitenkin ohjautuu ja muutaman kerran on mennyt kuvion itse ilman ohjausta tullen katsomaan minua silmiin, että näinkö mamma. | ||
| Odotan jo malttamattomana Kaisan pentukurssia. Paljon apua kaipaan yksityiskohtiin. Sivulle tulee, istuu ja menee maahan. Tosin ei kovin tarkasti vielä. Odota-käskynkin on oppinut. Jopa ruokakupin saan ahmatille laskea maahan ja se odottaa. Täristen ja kuplia suupielistä puhallellen. Kamalan ahne pieni koira. | ||
| Eilen laitoin muut koirat takapihalle ja otin treeniä Dooriksen kanssa. Noh, en siis ehtinyt kuin heittää pallon Doolle, kun Kiista leijaili aidan yli etupihalle. Aita on about 70cm korkea. Kiista ja vanhukset saivat mennä sisälle. Ponnua löytyy ! | ||
| Oltiin pari päivää sitten yhden kasvattini mökillä. Minulla mukana Dooris ja Kiista. Onnin kanssa on kivaa leikkiä. Kiistan ahneus nähtiin taas, se söi ompun- ja luumun raakileita, kahvinporot suodattimesta (Virpi laski sen kuistille, koska eihän kukaan koira nyt kahvinporoja syö...eihän). Rannassa meni myös pari ökkiäistä kitusiin. Juuri ennen lähtöä jätimme kahvipöydän puutarhassa selkämme taakse ja siellä Kiista vetäisi kulhollisen keksejä jälkiruoaksi. Kauhea kakara :D onneks oltiin koiraperheen luona, eikä esim jossain valtiopäivillä. Sanottakoon että meillä on etupihalla saman kaltainen pirttiryhmä, kuin tuolla oli ja se on meidän koirien tähystyspaikka. (seli-seli). | ||