| TREENIPÄIVÄKIRJA | 2008 | sivu6 |
| sivu5 | ||
| sivu4 | ||
| sivu 3 | ||
| sivu 2 | ||
| Kiistan kanssa aloitimme leikkimielisen treenailun heti 8-viikkoisena. Saapui meille 13.6.2008 Älkää kuitenkaan luulko, että näännytän pennun treeneillä liian varhain. Nämä harjoitukset ovat lyhyitä ja päättyvät aina leikkiin. | ||
| . | ||
| Kirjoittaessani tätä, on Kiista ollut meillä reilun viikon. Voin nyt jo sanoa, että sain Kaisalta kyllä hienon pennun, jolla uskomattoman vahva hermorakenne. Kiista on osoittanut olevansa rohkea ja iloinen. Tietää asemansa, ainakin vielä ja uskon että tulee tietämäänkin, sen verran helppoa on kouluttaminen jo ollut. | ||
| 14.6. | ||
| Ehdollistin naksuttimeen. Istuu eteen ja katsoo (TIP) Nenäkosketusta alustalle (KOSKE) | ||
| 15.6. | ||
| Rymättylässä hakutreenit. Kiista oli mukana ja aloitimme makkararingillä. Meni iloisesti jokaisen luokse. Tämän jälkeen kolme ihmistä meni lähettyville maate ja päästin Kiistan irti. Kävelin sen perässä, kaksi ihmistä löytyi näöllä, mutta kolmannesta sai selvästi noston. Suunnistikin suoraan piilossa olevan luokse. Tästä on hyvä jatkaa. | ||
| Reissuun kuului tietysti leikki Yty-siskon ja Sisko-heelerin kanssa. | ||
| 17.6. | ||
| Nenäkosketusta (KOSKE) ja sivulle tuloa (SIVU) naksun kanssa. | ||
| 18.6. | ||
| Leikittiin siivekkeiden välistä menoa ja tassuteltiin matalaa kontaktia. | ||
| 20.6. | ||
| Kiistan ja Dooriksen kanssa katsomassa TSAU:n juhannuskisoja Tuorlassa. Ensimmäistä kertaa tuollaisessa ihmis -ja koiravilinässä. Ihan rennosti Kiista otti ja tassutteli häntä pystyssä. Leikki Lyyti-kelpien kanssa ja lopulta simahti varjoon. Osaa siis myös nukkua vaikka markkinoilla. Vettä joi ja namitkin maistui, tosin ne maistuukin aina. | ||
| 22.6. | ||
| Sivulle hakeutumista liikkeessä, naks ja palkka. Oivalsi nopeasti. Sivulle tuloa taas ja nyt tarjosi jo itsekin sitä. Peppu heilahti ja siinä se tapitti minua silmiin sivulla istuen. Ihana pentu. | ||
| Hakutreenit jo toiseen kertaan. Maskun Isosuolla tällä kertaa. Kiistan kanssa aloitettiin taas makkararingillä. Palkka annettava maantasolla, koska neiti on niin innokas. Kiipeää ihmisten syliin ja naamalle nuolemaan. Siinä ne namitkin helpolla unohtuu. Kolme ihmistä meni metsään piiloon ehkä noin 20-30m päähän. Kiista ottikin heti ilmavainua, meidän tulojäljet vähän sekoittivat alkua, mutta nopsaan löytyi ensimmäinen ihana ihminen. Kiista selvästi tiesi jo mistä on kysymys, lähti etenemään hyvin ja irtosi minusta paremmin. Kaksi muutakin ihmistä löytyivät hienosti, viimeisen kohdalla haju oli pennun nenässä, mutta kesti hetken tajuta miten pikkuruinen koira pääsee ison ryteikön läpi tekemään löytönsä. No kiertäähän se piti :o) siis ryteikkö | ||
| 23.6. (2kk , melkein 9vk) | ||
|
Murun ja Dooriksen agitreenit hallilla, koska ilma oli epävakaa ja tuulinen.
Kiista pääsi mukaan. Jippii...sielläkin oli ihania ihmisiä ja kaikenlaisia
koiria. Tehtiin pieni lenkki hihnassa, mikä sujuu hienosti. Kiitos Kaisan, joka
harjoitteli pentujen kanssa hihnakävelyä jo ennen luovutusta. Hallissa
otettiin eteen istumista ja sivulle tuloa. Keskittyy hyvin vieraissakin
paikoissa, missä kova hälinä. Ääniherkkyyttä ei tunnu olevan yhtään.
Kotona Kiista kaatoi mun raskaan retkituolini, minkä pussi on paksua muovia.
Siitä tuli niin kauhea pamaus lattiaan, että minäkin pelästyin. Kiista ei
edes perääntynyt, katsoi vaan mikä se siinä on. Darma ja Eevi olivat meillä käymässä vielä illalla ja voi sitä riemua, kun Kiista ja Eevi vetivät rallia pihalla. Miten pieni koira voi jaksaakin. Illalla nukahti sikeään uneen. |
||
| 24.6. | ||
| Nenäkosketusta ja sivulle tuloa aamupäivällä, ennen mun töihin lähtöä. | ||
| 25.6. | ||
|
Kiista irtoaa metsässä jo melko kauas minusta. Juoksee pois näköpiiristä ja
haukahtelee sitten siellä, ennen kuin juoksee takaisin. Olen tehnyt katoamisia
sen kanssa ja muutaman kerran säikähtänyt pentu on juossut ja etsinyt minua.
Samaa olen russeleiden kanssa tehnyt pienenä. Ruoan perään tyyppi on edelleen niin ahne, ettei millään pysty istumaan ja odottamaan kunnes kuppi on lattialla. Istuu kyllä kauniisti ja tapittaa silmiin koko sen ajan kun laitan ruokia kuppeihin. Loikkaa välillä istumasta ilmaan ja tiputtautuu takaisin istumaan. Saa mukavaa tömps tömps-ääntä, joka selkeästi on minun hitaudestani johtuvaa. RUOKAA TÄNNE HETI JA NOPEAMMIN ! |
||
| 29.6. | ||
|
Raisiossa taas uusi paikka hakutreeneille (siis meille uusi). Alkuun yritin
saada Kiistan kulkemaan ihmisten ohi, minua katsoen. Vaikeaa Kiistalle, koska
ihmiset ovat NIIIIN ihania. Muutama ohitus onnistui. Tällä kertaa otettiin piiloissa olevien ihmisten etsintää. Ensimmäisenä pikkuinen rapiseva teltta. Kiista juoksi osoittamaani suuntaan ja löysi heti. Pikkuinen tiesi jo heti mitä siltä odotetaan. Telttakaan ei pelottanut ja pentu juoksi suoraan sisälle Maarittia moikkaamaan. - Seuraavana oli vaneri "talo". Meinasi lähteä väärään suuntaan, kun sattui näkemään muita ihmisiä. Näytin suunnan ja taas juoksi aivan suoraan mökkiin sisään ja Kaisan syliin. - Seuraavana oli Maija maastoverkon alla, sitä piti vähän etsiä kun kanervikko oli niin korkeaa pienelle koiralle. Löysi kuitenkin hyvällä nostolla. - Tällä välin Maarit telttoineen oli mennyt uuteen piiloon ja Kiista löysi todella nopeasti ja suoraan perille. Lopuksi kerättiin merkit pois metsästä ja otimme Maijan kanssa Kamin ja Kiistan mukaan temmeltämään. Kyllä oli taas hauska ilta, meillä ja koirilla. |
||
| 3.7. | ||
|
Pentujen sosiaalistamispäivä Rymättylässä Kaisalla. Kaikki kolme sisarusta
olivat paikalla, sekä 5 heelerin pentua ja yksi porokoira. Harjoiteltiin rauhoittumista ja ohittamista. Leikittiin ja harjoiteltiin tarkkailumielessä paimennusta pyöröaitauksessa. Kiista oli tietysti villi, mutta malttoi kuitenkin katsoa ja olla minustakin kiinnostunut. Lampaiden luona liikkui rohkeasti ja seurasi minua. Kiersi kerran lampaiden toiselle puolelle, mutta Kaisa riensi paimentamaan lampaita pois edestä. Sunnuntaina Kiista tulee turistiksi mukaan agirotuun. |
||
| Kiista 11vk | ||
|
Elellään ja nautitaan pentuna olemisesta. Käydään metsälenkeillä ja
Kiista pysyy näköetäisyydellä. Ottaa kontaktia ihan pyytämättä. Tulee
kutsusta kesken leikin (yleensä) :D Tosin joskus saattaa juosta vielä
väärän ihmisen viereen istumaan. Nenäkosketukseen tehtiin pieni muutos. Nyt Kiista menee maahan alustan eteen ja tekee siinä nenäkosketuksen. Seisaaltaan homma lipsui käpälistä, kun neitokainen on niin hyper innokas. Sivulle tuloa ja maahan menoa harjoitellaan säännöllisesti. Motivoiminen näin ahneen pennun kanssa ei todellakaan ole ongelma. Lelua repii myös äristen ja antaa koskea samalla itseään irrottamatta otettaan. Annan sen voittaa joka kerta vielä. |
||
| 13.7. | ||
|
Hakutreenit Rymättylässä. Tällä kertaa haettiin pistoina heinäpellosta.
Kiista on joukon pienin kooltaan ja ensin ei löytänyt ihmistä. Kolmannella
lähetyksellä etsi hienosti ja pitkään. Mun lähettämis asentoni ei ole ihan
looginen, pitää treenata omaa vartalon suuntimaa. Illan päätteeksi mentiin vielä koko joukko pässejä katsomaan. Wingo näytti mallia ja Kiista oli aivan haltioissaan Wingon kintereillä. Mikä idoli ja niin taitava. Aikansa seurattuaan kiersi kahteen kertaan itsenäisesti lauman. Taku veli on Kaisalla hoidossa ja sekin paimentaa jo rohkeasti. Maijan Kami tuijotti aivan loistavasti myös laumaa. Lopulta leikittiin pihalla. Kiista, Taku, Kami, Sisko ja Wingo-idolia siinä hiukan rienattiin. Alli mamma oli iloinen nähdessään lapsiaan. |
||
| 21.7. | ||
| Ensimmäinen nelosrokotus on annettu. Kiista käyttäytyi ihan yhtä iloisesti ja riehakkaasti myös eläinlääkärillä. Nostin sen pöydälle tutkittavaksi, kun Kiista huomasi lähestyvän ell, joka oli IHMINEN :D riemu repesi taas kattoon. Johan oli naurussa piteleminen, kuin myös koirassa. Johan se olis nuollu hengiltä eläinlääkärin. Piikkiä ei edes huomattu, kun annoin namia samalla. Ell totesi ettei sillä ainakaan sydämessä ole vikaa, kun noin villi on, mutta yritetään nyt sekin kuunnella. :)) *hassu koira* | ||
| 23.7. 3KK (13VK) | ||
|
Treenailu on ollut enemmänkin sellaista "elämisen harjoittelua".
Mitä tarkoittaa oikeasti POIS ja EI. Ruoka on niin kiihdyttävä elementti
Kiistalle, että odota-käskyä ollaan siinä yhteydessä yritetty opetella. Nyt
tyttö jo malttaa hetken istua paikoillaan. 19.7. Kiista oli mukana Russeleiden erikoisnäyttelyssä. Kauhean raskasta :o) Arvostelujen jälkeen annoimme pentujen leikkiä nurmikentällä. Mukavaa huomata, että Kiista kuuntelee minua tuollaisissakin tilanteissa, tulee luokse. Saatoin myös ottaa sen vapaana mukaani sieltä koirien keskeltä ja lähteä kävelylle. Hirveän kuuma ilma myös väsytti pientä mustaa koiraa. Remmissä kuljetaan edelleen kauniisti ja valjaatkin saa puetuksi päälle ilman voltin heittelyjä. |
||
| Russelistien arvostelu Kiistasta "liian musta, liian pitkät jalat ja pystyt korvat. Kuono osa saisi olla pidempi. Hieno häntä ja hyvä luusto." hihiiii..... | ||